top of page

Mottitalkoot


Vähän päälle viisi vuotta sitten vaimo erehtyi ostamaan lahjaksi pienoismallin … sen jälkeen tuli sitten hurahdettua tähän harrastukseen oikein kunnolla. Nyt tuon reilun viisi vuotisen harrastuksen takia sitten päätin ottaa vähän suurempi töisen homman itselle johon oikein kunnolla paneutuisi. Alunperin pit tästä tulla itärintamalle tuleva dio… mutta monesti ideat vähän muuttuvat matkan varrella kun alkaa vähän hahmottua. Maastosta alkoi tulla "liian siisti" joten ajattelen käyttää tähän hyväksi mottimerkkiä. Olin jo hommannut vuosia sitten veteraanien tukemiseksi mottimerkin ja silloin jo iti ajatus tuosta merkin tarkoituksesta. Niin tässäpä olisi myös samalla kunnianosoitus tuon ajan työnsankareille. Figuurien asennot saattavat kuvissa heitellä vähän, koska ne ei ole kiinni. Dio menee jossain vaiheessa ammattikuvaajan studioon ilman figureita. Hirsimökki Tähän päätin panostaa sitten aika paljon jotta saisi mahdollisemman uskottavan näköisen vanhan hirsimökin. Hirsien maalaus on tehty lifecolorin wood setillä. Väliin on tungettu noita fantasia pelissä käytettyä kasvilisuustta kuvamaan eristyssammalta. toki nämäkin joutu leikkaamaan ja lyhenteämään jotta sopisi hirsien väliin . Joutu kirurgin veitesellä tekemään 1mm-2mm siivuja. Katto on taas tehty yksitäisistä kartongin paloista. Kuvia hirsimökistä yksinään, kun diossa osa jää peittoon. Katon maalauksesta ja teosta on kanssa omat osio ja esimerkki. Tässäkin käytin itse asiassa ainostaa pohjamaali, shadea ja kahta lifecolorin maalia. Työkalut ja muut tavarat

Tähän pyrin paljon tekemään vanhoja työkaluja. Osan joutui itse tekemään, koska eipä noita näytä valmiina olevan ja joitakin on varmaan unohtanut mainita. itsetehdyt tai muunelmat *Petkele = puunkuorimiseen oleva rauta * Heinähanko = Heinäntekoon *lapio *maitokärryt *maitotonkat Hevonen ja rattaat Tämäkin oli pieni oma rakennusprojekti. Ei oikein nuo valmistajan tekemät valjas systeemit mielyttäneet joten pitihän niitäkin päästä vähän muokkaamaan . Eli valmis hevosesta hiottiin ensin kaikki valjaat pois ja vähän hevosta itseään muokattiin green stuffilla näyttämään suomenhevosta. Sitten monesta eri materiaalista muokattiin hevoselle länget ja ohjakset jne.. Rattaat kanssa meni uusiin puihin. valmis mallista ei tullut käytettyä kuin oikeastaan rattaan pohja sekä itse kärrinpyörät. Ei oikein sopinut keskieurooppalais tyyliset rattaa tähän suomi maisemaan. rattaa pohjakin koki radikaalin muutoksen jotta saisi siihen vähän iän ja käytön jälkiä. Puut Puut ovat metallilangasta väsättyjä puita. Yhdessä käytin kaupallista lehvästä..mutta tuli näin vähän turhan kalliksi. Kolmessa muussa puussa lehvästö tehty sirotteesta ja huovutusvillsta. Mäntyä esittävä kuvatus on taasen teen puruja. Siinä oli tarpeeksi hienoa puru.

Maasto

Perusmaasto on tehty karvakankaasta jota saa esim scalen supllyn pojilta. Tähän on sitten lisätty lukuisia muista sekä kaupallisia tuotteita että itsetehtyjä virityksiä. Kasvilisuudesta tarkempi kuvaus.

Tämä työ on nykyisin nähtävissä Kuopion sotaveteraani museossa.

Featured Posts
Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page