Lagerthan Kilpi
On huikea päästä osalliseksi näihin Karppisen Antin valokuvaprojekteihin. Antilla oli taas visio Vikiinki sarjan tyylinen valokuva sarja tehdä ja tätä varten hän pyysi että tekisin Lagerthan kilven pienoismallina. Malli on tehty poster julisteen mukaiseksi eli naarmut ja kolhut ovat samassa kohdassa kuin esikuvassaan. Mallin kooksi tuli about 30 cm ja sen tarkoitus oli tulla seinälle sitten joten taustalla on vaan taulukiinnitykset ja pieni nahkaremmi jotta voi pitää kiinni. Jälkiviisaana todettiin että olisi helpompi ollut rakentaa kilpi 1:1 koossa sekä rakentamisen kannalta että myös kuvauksen kannalta. Mutta mahtuu pienellekin seinälle koristeeksi. Itse kuvauksesta ja muutenkin tausta tarinaa voi lukea täältä. Vaihe vaihe rakennuskuvat minun facebook albumista. Muutama lisäkuva minun blogista.