top of page

Dragonstone

Opiskelijan elämä on niin kiireistä , että toinen harrastus on jäänyt vähemmälle. Toisen näytön myötä avautui mahdollisuus palata takaisin askarteluhuoneeseen. Minulla on kaksikin keskeneräistä games of thrones diodraamaa, mutta halusin tehdä aivan uuden työn. Tämä työ menisi myös Antti Karppisen fantasy art works shoppiin ja toimisi myös osana minun näyttötyötä.

Työtahti oli jokseekin nopea. Yleensä minulla diodraamojen tekoon menee puolesta vuodesta vuoteen. Joten pienistä yksityiskohdista joutui vähän tinkimään. Diodraaman suunnittelin sellaiseksi jota on helppo käyttää hyväksi mallin taustana.

Dragonstone throne roomin pääkohde on valtaistuin. Valtaistuimeen kiinnitinkin eniten huomiota rakentaessa. Tulostin tästä useita kuvia joiden pohjalta kaiversin Dragonstonen.

Rakenneusmateriaalina koko työssä on finnfoam, lukuunottamatta kynttilänjalkoja jotka on kasattu miljoonalaatikon osista. Maaluksesta olen jo tehnyt aiemmin tutoriaaleja. Niistä jos kaipaat vinkkejä niin käy minun mallailluun keskittyvässä sivulla.

Pienoismallien ja diodraamojen valokuvaus on ollut aina haastavaa. Se olikin yksi syistä miksi hakeuiduin opiskelemaan. Syväterävyys on isoillakin aukolla hyvin vain muutamia senttejä. Varsinaiset mallikuvat koostin riippuen kuvakulmasta 4-7 kuvasta. Stackkaamalla kuvat sain koko mallista terävän kuvan.

Lisäksi osan kuvista värjäsin geeleillä. Näin minulla on vaihtoehtoja, kun teen lopullista kuvaa.

Mallin kuvauksessa joutui kiinnittämään erityistä huomiota perspektiiviin. Kopmosiittikuvissa tämä on erityisen

tärkeää. Mallia ei saada istumaan luonnollisesti jos perspektiivi ei ole sama. Tässä muutama screenshotti mallista. Nyt alkaa varsinaisen kuvan rakentaminen, kaikki muut palaset on valmiina.

Kiitos vierailusta!

Marko

Featured Posts
Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page